Aihearkisto: portraits

Teehetkiä Intiassa

Teehetkiä Intiassa
Valokuvaajana ja toivottomana individualistina sopeudun huonosti tiukkaan matkaohjelmaan, johon en itse voi vaikuttaa. Tällä kertaa matkustin myös isossa ryhmässä, mikä ei tietenkään tehnyt siitä yhtään helpompaa.
Päästäkseni vähän lähemmäksi sitä Intiaa, jota suuren osan aikaa näin vain bussin ikkunasta, yritin karata omille teilleni aina, kun se vain oli mahdollista. Se onnistui esimerkiksi hyvin varhaisina aamukävelyinä tai niinä lyhyinä pysähdyksinä, joita bussimme teki matkan varrella.  Lyöttäydyin mielelläni teiden reunustoilla istuskelevien aikaisten teenjuojien seuraan. Teenmyyjät taitavat kaikkialla Intiassa avata aamuisin ”bisneksensä” ensimmäisinä. Ostamalla kupillisen vahvaa, makeaa ja rasvaista Chaita oli helppo liittyä joukkoon. Eikä yhteisen kielen puutekaan ollut ongelma. Pienen jutustelun ja muutamien esineiden kuvaamisen jälkeen oli yleensä helppo saada lupa kuvata myös ihmisiä. Usein nämä kuvaussessiot päättyivät siihen, että kuvattavat pyysivät minua yhteiskuvaan kanssaan. Nämä lyhyet, spontaanit kohtaamiset olivat tämänkertaisen matkani kohokohtia.
Niin, ja se ihana intialainen Chai, se tehdään näin:
 Ainekset:
– mustaa teetä
– tuoretta inkivääriä
– kardemumman siemeniä
– sokeria
– täysmaitoa
Valmistus:
1. Murskaa kardemumman siemenet ja silppua inkivääri.
2. Keitä niitä vedessä pari minuuttia, lisää sokeri ja jatka keittämistä vielä pari minuuttia
3. Lisää teelehdet ja keitä vielä hetki.
4. Lisää maito ja keitä vielä 2 minuuttia.
5. Siivilöi ja tarjoa kuumana.
En laittanut tarkkoja mittoja, koskapa kaikilla tienvarsien teemyyjillä lienee omansa. Kokeilemalla löydät makuun juuri itsellesi sopivan tasapainon.

MG_0335

 

MG_9902

MG_0301

MG_9874

MG_0392

MG_0372

MG_0345

MG_0354

MG_0342

MG_0140

MG_0308

MG_0122

MG_0381

Uzin intialaiset kaverit – Uzi’s Indian friends

Uzi reissaa Intiassa. Ja minä olen kateellinen. Vain vähän, koska tykkään hänestä ja hän on ansainnut lomansa. Kaksi vuotta on kulunut viimeisestä matkastani Intiaan. Intia on yksi suosikeistani, rakastan maata ja sen värejä! Toivon mukaan pääsen takaisin vielä tänä vuonna. Jotain suunnitelmia jo on…

Uzilla on kiire Kultaisen kolmion reissullaan, mutta hän kuitenkin ehti laittamaan pari kuvaa uusista ystävistään, joita hän on tavannut omilla kävelyillään. Uzilla on varmasti isot kasat hienoja kuvia tuliaisenaan ja toivon mukaan saamme niistä osamme 🙂

Sillä välin, pitäkää hauskaa Uzi ja Merja!

Uzi is traveling in India… for fun. And I am a bit jealous at him. Only a bit because I like him and I think he deserves this. But it is two years ago that I visited the country last time and I really love it and its colors and want to go back! Hopefully it will happen later this year. We have already plans..

But back to Uzi. He is busy with his guided Golden Triangle tour but found the time to send some greetings: pictures of people that he has encountered on his private walks. I am sure he will be packed with lovely new pictures when he returns and probably we will have our share of it 🙂

Meanwhile, have fun out there Uzi ja Merja!

INTIA KUTSUU

Edellisestä lehtikuvausmatkasta Intiaan on jo kaksi vuotta. Reissu oli kaikin tavoin onnistunut ja ansaitsisi ihan oman postauksensa.
Kaikilla matkoilla eri puolilla maailmaa on ihmisten kohtaaminen lopultakin se kaikkein jännittävin ja mielenkiintoisin asia. Paikallisiin asukkaisiin tutustuminen auttaa ymmärtämään kyseisen maan kulttuuria ja antaa oikeaa perspektiiviä maailmaan ja omaan elämäänkin.
Seuraava matkani Intiaan on ihan yksityinen, kymmenpäiväinen lomareissu nk. Kultaiseen kolmioon. Tuskin maltan odottaa pääseväni kylmästä, mustavalkoisesta talvestamme tuohon moniväriseen, savuntuoksuiseen, kauniiseen maanosaan.

Tässä teille muutamia niistä lukuisista ihmisistä, joita kuvasin edellisellä matkallani.</div

IMG_6181

IMG_6187

IMG_6286

IMG_6111

IMG_6077

IMG_59931

IMG_5988

IMG_5931

IMG_5668

IMG_5940