Amos Oz

Amos Oz- sanojen mestari – Amos Oz- the master of words

This post is also available in: englanti

Joulukuussa, työmatkallani Israelissa, pääsin tapaamaan kirjailijaa, jonka kirjoja olen lukenut suurinpiirtein puolet elämästäni. Tapaaminen oli yksi urani huippuhetkiä. Se oli erityisen hieno siksi, että olen juuri itse kirjoittamassa ensimmäistä kirjaani ja tiedän kuinka rankkaa se on, vaikka aihe olisi lähellä sydäntä. Lehtijutun kirjoittaminen voi olla joskus vaikeaa, varsinkin silloin jos aihe ei sytytä. Mutta aina voi löytää kiinnostavan näkökulman aiheeseen kuin aiheeseen, punnertaa jutun kasaan ja…. päästä siitä eroon päivässä tai ainakin parissa.

Mutta kirjan kirjoittaminen vaatii erilaista asennettta. Näin Amos Oz kuvaili sitä: Otat sanan pinsettiin, asetat sen valoon, tutkistelet ja pyörittelet sitä valossa ja asetat sen lauseeseen. Otat toisen sanan, tarkastelet sitä valoa vasten, heität sen pois. Otat kolmannen, laitat sen lauseeseen, siirrät ensimmäisen sanan pois sen tieltä….
Oz sanoi, että kirjailijan, joka kirjoittaa 70 000 sanan romaanin, täytyy tehdä 250 000 tuon kaltaista päätöstä. Enemmän kuin mikään hallitus tekee kolmessa vuodessa. Ja tämä onkin se ero hyvän ja huonon kirjailijan välillä. Sanat.

Voit nähdä tämän tapaamisen lopputuloksen Askel-lehden 30-vuotisjuhlanumerossa (02/14).

Amos Oz Amos Oz

Amos Oz kotonaan Tel Avivissa.
Amos Oz at his home in Tel Aviv

Last December, on a work trip in Israel, I had the chance to meet an author whose books I have been reading basically half of my life. The meeting was one of the highlights of my career. It was interesting especially as I myself am just writing my first book and know how hard it is even if the subject of the book is something you have a passion for. Writing an article for a magazine can be sometimes difficult, especially if I don’t relate to the subject. But still you can always pull together something and find an interesting angle… and get rid of it in a day or two.

 

But writing a book is a really hard and extensive work. This is how Amos Oz explained it: You take a word with a pincers, examine it in the light, put it in a sentence. You take another word, examine it too, throw it away. You take the third one, put it in a sentence, remove the first one… Amos Oz said that an author writing a 70 000 word long book needs to take over 250 000 decisions like that. More than any government takes in three years. And that’s the difference of a good writer and a bad writer. The words.

 
You can see the results of this meeting in Askel 30 year special edition published in February 2013. 




2 vastausta artikkeliin ”Amos Oz- sanojen mestari – Amos Oz- the master of words”

  1. Vau,olen vähän vihreä kateudesta! Hieno ja innostava haastattelu varmaankin. Nythän Amos Ozin kirjasta filmataan täällä elokuvaa,jonka ohjaa ja jonka yhdessä pääosassa on Natalie Portman.Ja mielenkiintoista kuulla että sinäkin kirjioitat kirjaa ,onnea vaan sille!

  2. Kiitos Jael! Kuulinkin, että Jerusalemissa on nyt parhaillaan kuvaukset menossa. Tuleekohan Oz itse elokuvaan? Tuosta samasta kirjasta on tehty täällä näytelmä, jota esitetään Kansallisteatterissa. Oiskin pitänyt laittaa tänne menovinkki, kävin katsomassa ja oli tosi hyvä. Pitääkin laittaa!

Leave a Reply