Aihearkisto: Crete

Spinalonga, surullisenkuuluisa leprayhteisön saari Kreetalla

Näissä upeissa maisemissa olimme juuri loppusyksystä ja täällä on kuvattu myös Teeman sarja Saari. Sarja kertoo brittitytöstä Alexiksesta, jonka äiti on kotoisin Kreikasta. Tyttö lähtee Kreetalle selvittämään sukunsa historiaa ja siellä paljastuu dramaattinen tarina Spinalongan saarelta, johon kuljetettiin leprasairaat tartuttamasta muuta väestöä. 
Saarella asui monen sadan hengen leprayhteisö, joka ei saanut olla missään kontaktissa ulkomaailman kanssa.  
Kannattaa katsoa!

Tämän Spinalongan saaren kuvan Uzi otti Eloundan kylän yläpuolelta vuorelta. Kaunis paikka surullisesta historiasta huolimatta!

http://teema.yle.fi/ohjelmat/juttuarkisto/saari-12

Kannattaa pitää kiirettä, eka jakso enää nähtävissä viiden päivän ajan Yle Areenalla. 
TV:ssä seuraava lähetys (osa 3) 22.12. klo 17.05 Teemalla. 

Sarja perustuu Victoria Hislopin saman nimiseen kirjaan. Kirja on julkaistu suomeksi vuonna 2012. 



spinalonga crete 1
Spinalonga

Ihmiset ovat parhaita

Kohtaamiset paikallisten kanssa ovat niitä ihan parhaita matkamuistoja. Kun aika kuluu, haalistuvat muistot, mutta joidenkin ihmisten käden puristukset, halaukset ja katseet jäävät mieleen elävästi.
Vaikka nämä kohtaamiset ovat työtäni, ovat ne usein kuitenkin paljon enemmän kuin ohimenevä hetki. On mahtavaa kun ihmiset kutsuvat koteihinsa, kertovat itsestään ja päästävät pikkuhetkeksi osaksi heidän elämäänsä. Osasta näistä hienoista ihmisistä tulee ihan oikeita ystäviä. Lämmöllä muistelen näitä ihmisiä kotona Suomessa ja toivon tapaavani heidät vielä uudestaan.

Kreetalta tällaisia “matkamuistoja” olivat muun muassa:

Sfendourakisin perhe Sitiasta (josta voi pian lukea Kaksplussasta). Vietimme kaksi mahtavaa päivää tämän huumorintajuisen ja vieraanvaraisen perheen kanssa.

 

Argiris-isä vie Artemista päiväkotiin.
Kävelyllä satamassa Giorgoksen (oik.) purjehdustunnin jälkeen.

Kirjailija, professori George Kamvysellis Sfinarin kylästä.

Vietimme mukavan, pitkän iltapäivän Kamvysellien kivitalon terassilla juoden teetä ja maistellen Georgen vaimon leipomia viinirypälesiirappipikkuleipiä.  
Kanvysellien puutarha oli jokaisen viherpeukalon unelma. Viinitarhan antimista riitti meillekin evästä koko viikon ajaksi. Miten hyviä kypsät viinirypäleet ovatkaan kun ne poimitaan suoraan puusta! 

Toimittaja Leonidas Klontzas on myös Agios Nikolaoksen retkeilykerhon presidentti. Vietimme hänen kanssaan ikimuistoisen päivän kävellen roomalaisilla poluilla, ihaillen maisemia vuorelta. Päivän päätteeksi söimme pikkukylässä, jossa käynti olisikin jo ihan oman postauksen arvoinen.

 

Leonidaksen kanssa kahvilla

Elina Mikroulea oli oppaamme parin päivän ajan Sitian ympäristössä. Elinan hulvaton huumori kruunasi matkamme!

 

Elinan hymy ei hyytynyt kertaakaan
Vierailulla Elefthernan kylässä

Palasimme Kreetalta kotiin painavien matkalaukkujen kanssa. Niissä oli juustoa, oliiviöljyä, timjamihunajaa, pikkuleipiä… kaikki tuliaisia uusilta ystäviltämme.

 

Kreetan parhaat rannat

Näissä fiiliksissä olen juuri nyt… ikävä Kreetaa ja sen merta!
Yksi tehtävistämme Kreetalla oli löytää saaren parhaat rannat.


Auringon nousun aikaan
Kahlaamassa hiekkadyynisaarelle

Tämä saattaa näyttää unelmarannalta…
…. mutta tämä odotti aivan nurkan takana. Ei ristinsielua koko rannalla. Todellinen unelma!
Turkoosi vesi, joka muuttaa sävyään eri valaistuksessa

Mitä tähän voi lisätä?
Lisää tarinaa löydöksistämme Matkaopas-lehdessä ensi vuoden puolella.

Working hard

Uzin tekemä video. Kuvastaa hyvin todenmukaisesti matkatoimittajan työtä 🙂 Working very very hard!

Matkalla Sitiaan

 
Pysähdyimme lounaalle tienvarsitavernaan. Tilausta odotellessamme Ninarose oli ahkerana online-tuotantojensa kanssa ja minä vaelsin ravintolan läpi keittiöön katselemaan ruoan valmistumista. Paikan omistaja ja keittiön ladyt eivät panneet pahakseen tunkeutumistani ja poseerasivat kiltisti kameralleni. Tuore leipä oli juuri niin hyvää, kuin miltä se näyttää. Salaatti ja hunajalla valeltu rahkalettu olivat myös maukkaita. Etanat ovat lokakuun kausiruokaa kaikkialla Kreetalla. Otukset ryömivät esiin ensimmäisen sateen jälkeen, ja niitä keräilevät kaikki. Totta puhuakseni, ne eivät oikein ole minun makuuni, vaikka näyttävätkin houkuttelevilta rosmariinilla maustetussa oliiviöljyssä kypsennettyinä ja riisin kanssa tarjoiltuina.

_MG_2431

_MG_2448

_MG_2451

_MG_2377

Kreetalaisten vieraanvaraisuus

 

Ei uskoisi, että maassa, jossa taloustilanne on niin kuralla kuin se vain voi olla, ihmiset jaksaisivat hymyillä, vitsailla ja käydä ulkona. On uskomatonta, että vaikka työttömyyttä on paljon ja niiden palkka, joilla vielä on työ, on leikattu ja tekevät monen henkilön työt, ei elämänilo ole hävinnyt. 


Monet ovat toki huolissaan tilanteesta ja näreissään kuka valtiolle, kuka EU:lle. Työtä tehdään ilman vapaapäiviä ja monella on päätyön lisäksi yksi tai kaksikin lisätyötä, usein pimeä sellainen. Yövuorosta painellaan suoraan päivävuoroon. 
Kuitenkin ihmiset jaksavat iloita siitä, että he asuvat paikassa, jossa aurinko paistaa ympäri vuoden, oliiviöljy on maailman parasta ja meri turkoosin värinen. 
Raki Party; Raki bbileet
Raki Party; Raki bbileet 
Uskomattominta on kreetalainen vieraanvaraisuus. Heti kättelyn jälkeen otetaan esille rakilasit ja skoolataan: “Yamas!”, tarjotaan paikallista juustoa tai muita makupaloja. Vieras kutsutaan ilomielin aterialle ja pöytä notkuu aina ruokaa.
Paikallinen tuttavuutemme Elina sanoi, että Kreetalla voi aina kolkuttaa ovelle janoisena tai nälkäisenä ja pyytää lasin vettä tai ruokaa. Kutsu sisään on takuuvarma. 
Olemme istuneet monessa pöydässä, olleet vieraana rakin valmistusjuhlassa oliivilehden keskellä paikallisen papin kesämökillä. Kun olemme hyvästelleet vieraamme, olemme saaneet lahjoja niin paljon, että pelkään, etten saa pakattua kaikkea matkalaukkuun. Se on pullollaan paikallista juustoa, mantelijuomaa, sumadaa. Ja tietenkin oliiviöljyä. Osa Sitiasta, osa Kritsasta. Näiden kylien oliiviöljystä käydään kovaa kilpailua. Sitia on voittanut viimeiset vuodet, mutta uskon, etten huomaan mitään eroa. Niin kovalaatuista paikallinen öljy on.  
 

Hauskimman tarinan kuulin eilen patikkareissullamme, jonka teimme Pifkissä Etelä-Kreetalla. Paikallinen isäntämme Fanis kertoi, että eräs brittipariskunta oli nähnyt pöytiä ja tuoleja terassilla. He päättivät istua puiden varjoon, tilasivat iäkkäältä pariskunnalta salaattia, leipää ja olutta. Pariskunta hävisi sisälle. 

Brittipariskunta odotti terassilla, nautti näkymistä. Eikä aikaakaan kun ruoka saapui pöytään. He nauttivat pöydän antimista ja kun lähdön aika tuli, he pyysivät laskun.
Talon isäntä oli silmin nähden järkyttynyt.
”This is our home, we don’t take any money! Tämä on meidän kotimme!” He eivät halunneet edes kuulla puhuttavan rahasta.
Tämä on vieraanvaraisuutta ja tästä olen saanut kokea palan.
Efharisto Crete!
    

Geia sou!

Missä olisikaan hienompi aloittaa blogimme kuin jumalaisella Kreetan saarella?
 
Kun istun tummenevassa illassa huoneeni terassilla Välimeren päällä ja katselen vuoria Mirabellonlahden takana Agios Nikolaoksessa, en osaa kaivata mitään. En minnekään.
 
Kaipaan ainoastaan rakkaitani kaukana Suomessa. Ilman ikävää hetki olisi täydellinen.  
Kauhoin juuri kilometrin verran vettä  hotellin isossa uima-altaassa. Allas oli kokonaan käytössäni. Turistisesonkihan on ohi ja ne muutamat auringonottajat, jotka tarkenivat helteen väistyessä aurinkopedeillään, eivät kastelleet varpaitaan. Tai ehkä juuri ja juuri kastelivat.
 
Nyt kun päivän pölyt on huuhdeltu teen vielä vähän töitä, kuuntelen veden solinaa terassini pikkualtaassa, soitan Skypellä Suomeen, sanon hyvät yöt – ja valmistaudun illalliselle. Se syödään yhdeksän jälkeen paikallisessa tavernassa.
Geia sou! (lausutaan [ja su] ja tämä tarkoittaa hei tai moi!)
 
Ja vielä palan painikkeeksi päässä soiva paikallisen kultakurkun saman niminen biisi:
 
 
 
Työolosuhteet kohdallaan: oma uima-allas ja upeat näkymät Mirabellonlahden yli.