Mietteitä maailman matalimmasta paikasta

Ensimmäisen kerran huomasin nämä rakennukset Etelä-Israeliin suuntautuneella luokkaretkellä. Sen on täytynyt olla joskus 60-luvun puolivälissä. Olin pikkupoika, ja tämä autioitunut paikka Kuolleenmeren ja Sodoman vuoren välissä kiehtoi mielikuvitustani.
Myöhemmin opin, että kyseessä oli Sodoman mineraaliteollisuudessa työskenteleville rakennettu leiri. Se rakennettiin 1934, evakuoitiin Israelin itsenäisyyssodan aikana 1948, otettiin sen jälkeen uudelleen käyttöön ja suljettiin lopullisesti vuonna 1957.
Kun sitten teini-ikäisenä reissasin etelään ja Siinain autiomaahan Kuolleenmeren kautta, tämä paikka askarrutti ajatuksiani edelleen. Muistanpa leiriytyneeni sinne yöksikin yhdellä monista liftausreissuistani.
Kun armeijavuodet toivat minut sinne takaisin, saatoin nähdä kuluneen ajan merkit, muutoksen ja rappioitumisen.
Siitä on jo 30 vuotta, mutta ajaessani silloin tällöin aution kylän ohi huomaan edelleen haluavani pysähtyä katsomaan sitä tarkemmin. Pari vuotta sitten matkalla Aravan autiomaasta Jerusalemiin päätin lopultakin kuvata nämä rakennukset ennen kuin ne katoavat lopullisesti yhdessä kuolevan meren kanssa.
Seuraava työkeikkamme Israeliin vie meidät näille karuille eteläisille seuduille, maailman matalimpaan paikkaan, jota olen aina rakastanut.

dead sea reflections

dead sea reflections 1

dead sea reflections 2

Suomalaiset appelsiinin keruussa – Picking up oranges

Vapaaehtoiset Tel Avivin rannalla Kuva: Lauri Puputti

Itse olen jäänyt paitsi kibbutsikokemuksesta, mutta tarinoita olen kuullut senkin edestä! Olen haastattelut kibbutsilla eri vuosikymmeninä työskennelleitä vapaaehtoisia ja kuullut hulvattomia tarinoita kanaloista, tehtaista ja kibbutsin lastentarhoista. Siellä on kerätty appelsiineja kuuman auringon alla ja matkustettu avolava-autoilla ympäri Israelia. Sieltä on löydetty tyttö- ja poikaystäviä ja solmittu elinikäisiä ystävyyksiä. Poikkeuksetta jokainen haastattelemani henkilö on sanonut, että kibbutsivuosi oli yksi elämän parhaista kokemuksista.

Katsoin Ylen dokkarin suomalaisista kibbutsivolunteereista. Vanhat kuvat ja filmit olivat kivoja, mutta ohjelmasta puuttui värikkyyttä, jota olisin tältä aiheelta odottanut.
Tarinaa olisi paljon, onhan peräti 15 000 suomalaista ollut voluna näissä israelilaisissa kolhoosityyppisissä kylissä. Ja harva tietää, että ne olivat nimenomaan suomalaiset, jotka aloittivat koko vapaaehtoistoiminnan 60-luvun alussa. Sen jälkeen Israeliin on mennyt arviolta noin 300-400 000 volunteeria ympäri maailmaa. Eli suomalaiset laittoivat aluilleen melkoisen trendin!

Ohjelma on katsottavissa täältä vielä 28 päivän ajan:  http://areena.yle.fi/tv/2061106

Kuva: Lauri Puputti

15 000 Finns have volunteered in Israeli kibbutzes since the 60’s. But few people know that it was actually the Finns who started the whole volunteering thing. After the first Finnish pioneers, approximately 300-400 000 international volunteers have worked in the chicken farms, barns and factories of these Israeli communities. 
I interviewed many former volunteers and one thing was common: everyone says that it has been one of the best experiences ever. 

A Finnish documentary about Kibbutz volunteers can be watched here during the next 28 days: http://areena.yle.fi/tv/2061106




Yksinkertaista, mutta hyvää!

Olen monen moista kertaa kokkailut Kreetan matkani jälkeen kreetalaisilla resepteillä ja lukenut keittokirjoja, jotka sain lahjaksi Kreetalta. Olen miettinyt salaisuutta Kreetan keittiön ylivertaisuuteen. Miten ihmeessä ruoka siellä on niin hyvää? Salaisuus on pakko olla hyvissä raaka-aineissa, mutta sillä on pakko olla tekemistä myös sen kanssa, miten ruoka tehdään. Siellä se tehdään rakkaudella, kaikki alusta loppuun asti itse. Ei puolivalmisteita, ei oikaisuja. Kun ruokaa tehdään rakkaudella, sen maistaa. Kun ruoka tehdään kiireella ja huolimattomasti, senkin maistaa.

Tässä yksi esimerkki. Mikä voisi olla yksinkertaisempaa, oliiviöljyä ja tapenadea, oliivitahnaa. Näyttää upealta! Ja maistuu taivaalliselta tuoreen leivän kera.

Israelissa tavataan sanoa: ruoka tehdään rakkaudella tai sitä ei tehdä ollenkaan. Olen NIIN samaa mieltä.
Valmistelen juuri seuraavaa matkaani, joka suuntautuu… yllätys, yllätys, toiseen herkkujen mekkaan eli Tel Aviviin.


Oliiviöljyä ja tapenadea

 

Lisää suklaata!

Terveisiä Suklaafestivaaleilta!
Helsingin Wanhan satamassa pidettiin tänään Suklaafestivaalit. Niitä ei tällainen suklaafriikki voinut jättää mitenkään väliin.
MG_6439-300x199
Näin vain suklaata…
Macarons
Suklaatyönäytöksestä
Top Chef 2013 voittaja Kira Weckman tarjoili kehittämäänsä suklaajälkiruokaa. Siinä yhdistyivät manjari-suklaa, macadamiapähkinä ja ivoire-suklaakreemi limellä maustettuna. Ihana yhdistelmä!
Suklaalla on monta ystävää

 

Yksi suosikeistani oli kahden helsinkiläisnaisen perustama Pâtisserie & Chocolatier Mayra, joka valmistaa suklaan lisäksi käsintehtyjä konvehteja ja suklaapiiraita. Kondiittori Mira Katva maistatti kaneli-kardemummasuklaata ja chili-tummaasuklaata. Nami!
mayra.fi
Maistiaisia mahan täydeltä ja kassi suklaata kotiin vietäväksi.

Suklaata, suklaata…




Huomenna suklaafriikki suuntaa Wanhaan Satamaan Suklaafestivaaleille.
(www.suklaafestivaalit.fi) Uskon, että sieltä on luvassa suklaisia terveisiä!

Näissä tunnelmissa, varaslähtönä, syntyi Hesarin ohjeella ihana suklaakakku. Supernopea ja helppo, mutta hyvä ja suklainen! Hesari kutsuu sitä syntiseksi, minä taivaalliseksi 🙂

Suorastaan syntinen suklaakakku
200 g tummaa suklaata (ei maitosuklaata)
200 g voita (ei leivontamargariinia)
3 dl sokeria
5 kananmunaa
1 rkl vehnäjauhoja (tai käytännössä mitä vain, mantelijauhoa, gluteenitonta jauhoa)
Pilko voi ja suklaa ja sulata ne erittäin miedolla lämmöllä kattilassa. Lisää joukkoon sokeri ja sekoita tasaiseksi. Poista liedeltä ja sekoita joukkoon kananmunat yksi kerrallaan. Lisää lopuksi jauho.
Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja voitele reunat. Kaada taikina vuokaan ja paista 200-asteisessa uunissa n. 20-30 minuuttia, hieman vuoan koosta riippuen. (Pienessä vuoassa kannattaa paistaa kauemmin, koska kakusta tulee paksumpi.)
Kakku saa hölskyä vielä kevyesti keskeltä, kun otat sen pois uunista. Anna jäähtyä ja laita jääkaappiin tekeytymään vähintään yön yli (jos pystyt, toisin kuin minä!). Kakun voi hyvin tehdä jo 2-3 päivää etukäteen.
 
 

Sikke Sumari Kreetalla – Sikke Sumari in Crete

Tällaisen löysin Kreeta-fiiliksissä. Sikke Sumari kirjoittaa paraikaa kreetalaisesta keittiöstä keittokirjaa Kreetalla. Nam!

http://blogit.iltasanomat.fi/liv/category/sikke-ruokaa-rakkaudella/

Sikke Sumari writes about Cretan cuisine from Crete where she is writing a cook book. 

Ihmiset ovat parhaita

Kohtaamiset paikallisten kanssa ovat niitä ihan parhaita matkamuistoja. Kun aika kuluu, haalistuvat muistot, mutta joidenkin ihmisten käden puristukset, halaukset ja katseet jäävät mieleen elävästi.
Vaikka nämä kohtaamiset ovat työtäni, ovat ne usein kuitenkin paljon enemmän kuin ohimenevä hetki. On mahtavaa kun ihmiset kutsuvat koteihinsa, kertovat itsestään ja päästävät pikkuhetkeksi osaksi heidän elämäänsä. Osasta näistä hienoista ihmisistä tulee ihan oikeita ystäviä. Lämmöllä muistelen näitä ihmisiä kotona Suomessa ja toivon tapaavani heidät vielä uudestaan.

Kreetalta tällaisia “matkamuistoja” olivat muun muassa:

Sfendourakisin perhe Sitiasta (josta voi pian lukea Kaksplussasta). Vietimme kaksi mahtavaa päivää tämän huumorintajuisen ja vieraanvaraisen perheen kanssa.

 

Argiris-isä vie Artemista päiväkotiin.
Kävelyllä satamassa Giorgoksen (oik.) purjehdustunnin jälkeen.

Kirjailija, professori George Kamvysellis Sfinarin kylästä.

Vietimme mukavan, pitkän iltapäivän Kamvysellien kivitalon terassilla juoden teetä ja maistellen Georgen vaimon leipomia viinirypälesiirappipikkuleipiä.  
Kanvysellien puutarha oli jokaisen viherpeukalon unelma. Viinitarhan antimista riitti meillekin evästä koko viikon ajaksi. Miten hyviä kypsät viinirypäleet ovatkaan kun ne poimitaan suoraan puusta! 

Toimittaja Leonidas Klontzas on myös Agios Nikolaoksen retkeilykerhon presidentti. Vietimme hänen kanssaan ikimuistoisen päivän kävellen roomalaisilla poluilla, ihaillen maisemia vuorelta. Päivän päätteeksi söimme pikkukylässä, jossa käynti olisikin jo ihan oman postauksen arvoinen.

 

Leonidaksen kanssa kahvilla

Elina Mikroulea oli oppaamme parin päivän ajan Sitian ympäristössä. Elinan hulvaton huumori kruunasi matkamme!

 

Elinan hymy ei hyytynyt kertaakaan
Vierailulla Elefthernan kylässä

Palasimme Kreetalta kotiin painavien matkalaukkujen kanssa. Niissä oli juustoa, oliiviöljyä, timjamihunajaa, pikkuleipiä… kaikki tuliaisia uusilta ystäviltämme.

 

Isin kanssa maailmalla


Isäni matkusti paljon jo nuorena: Norjassa, Neuvostoliitossa, Libanonissa, Israelissa, Ugandassa ja Keniassa. Joillekin matkoille minä ja äitini lähdimme mukaan. Kaitafilmiltä olen nähnyt kun pikku pellavapäänä olen afrikkalaisten lasten ympäröimänä Nairobissa. Valokuva-albumissa on kellastuneita kuvia Leningradista, jossa Ninusha-vauva on venäläisen tädin sylissä.
Hieman isompana isän oli pakko ottaa minut mukaan reissuun kun muuten itkin koko hänen matkansa ajan kotona. Eli kannatti itkeä!

Myöhemmin matkustimme koko perhe Euroopan halki autolla Israeliin. Asuimme siellä vuoden. Tuohon vuoteen mahtui monta seikkailua. Isä vei minut ja sisarukseni telttailemaan Gennesaretin järvelle. Illalla istuimme paikallisten kanssa nuotiolla. Uudet tuttavuutemme soittivat kitaraa ja lauloivat heprealaisia lauluja.
Yläastenikäisenä matkustin isäni kanssa opiskelemaan englantia Brightoniin. Autolla ajoimme sinnekin. Söin joka päivä Fish & Chipsiä. Tietenkin ilman kalaa, olinhan kasvissyöjä.
Mietin mitä äitini olisi sanonut jos olisi tiennyt.
Kolmen viikon kielikurssini jälkeen kiersimme Skotlantia. Näin nousu- ja laskuveden. Kiipesimme Ben Nevisille, Skotlannin korkeimmalle vuorelle.

Vanhempani ihmettelivät myöhemmin mistä juontaa minun loputon haluni reissata. Ei tähän syytä tarvitse kovin kaukaa etsiä. He sytyttivät janon nähdä uusia paikkoja, tutustua uusiin ihmisiin, opiskella uusia kieliä. Isääni ja myös äitiäni saan kiittää siitä, mitä nyt teen.

Hyvää isänpäivää iskälle ja ihan kaikille isille!

Nina 1 v. 8 kk Keniassa


Kreetan parhaat rannat

Näissä fiiliksissä olen juuri nyt… ikävä Kreetaa ja sen merta!
Yksi tehtävistämme Kreetalla oli löytää saaren parhaat rannat.


Auringon nousun aikaan
Kahlaamassa hiekkadyynisaarelle

Tämä saattaa näyttää unelmarannalta…
…. mutta tämä odotti aivan nurkan takana. Ei ristinsielua koko rannalla. Todellinen unelma!
Turkoosi vesi, joka muuttaa sävyään eri valaistuksessa

Mitä tähän voi lisätä?
Lisää tarinaa löydöksistämme Matkaopas-lehdessä ensi vuoden puolella.